Tarinateatteri Wiki
Advertisement

Kuoro on lyhyt tekniikka, jota voidaan käyttää esimerkiksi, kun kertoja kertoo monia puolia tai näkökulmia jostain asiasta. Kuoroa voidaan käyttää myös silloin, kun haastatellaan yleisöä yleisesti ja kuorossa voi näkyä useamman kertojan näkökulma. Kuoro voi tiivistää kerrottuja näkökulmia siten, että ne yhdessä esitettynä voivat muodostaa kokonaisuuden tai jopa uusia näkökulmia. Kuorossa näyttelijät löytävät yhteisen sykkeen ja tavan olla, ja tarkoitus on toimia kuorona: Kun joku saa impulssin, muut seuraavat ja varioivat sitä. Kuorossa liike, ääni ja yhteinen ilmaisu ovat keskeisiä. Yleensä kuorossa muusikko ei soita. Kuoroa käytetään yleensä esityksen alkuosassa, mutta myös joskus esityksen lopussa.

Tekniikan kulku:[]

Ohjaaja kysyy yleisöstä jotain, jossa tulee esiin useita eri näkökulmia. Ohjaaja sanoo: “Tehdään juuri kerrottu kuorona. Katsotaan.” Näyttelijät nousevat ylös ja menevät tiiviisti yhteen, alkaen hengittää yhdessä. Näyttelijät ottavat impulssinsa kerrotusta. Kun ensimmäinen alkaa tehdä jotain liikettä ja puhua, muut seu

raavat ja toistavat sekä varioivat ensimmäisen liikettä. Kuka tahansa kuorosta voi antaa seuraavan impulssin. Tavoitteena on saada mahdollisimman hyvin kaikki kertojan kertoma kuvattua liikkeellä ja äänellä. Kun kaikki näyttelijöiden mielestä tarpeellinen on näytetty, lopetaan yhdessä still-kuvaan. Ohjaaja saattaa tässä vaiheessa vielä varmistaa kertojalta, tavoittiko ryhmä kertojan tarkoituksen, jos se hänen mielestään kaipaa vahvistusta.

Asetelmat:

Kuoro1

Asetelma 1

Kuoro2

Asetelma 2




Muistettavaa:[]

Näyttelijälle:

Kuorossa on tärkeää liikkua yhdessä ja tehdä kuorosta myös esteettisesti mielenkiintoinen. Kuoro helposti jähmettyy staattiseksi, jos näyttelijä pohtii liikaa muiden matkimista. Näyttelijät voivat ajatella omia kehojaan toisiinsa yhteydessä olevina magneetteina, jotka kyllä tuntevat vetoa tehdä tismalleen toisen tekemä liike, mutta eivät välttämättä tee sitä juuri identtisesti. Kuoro voi myös erkaantua täysin toisistaan, mutta magneetit vetävät näyttelijät takaisin yhteen.

Ohjaajalle:[]

Mieti, million kuoro palvelee kertojaa tai yleisöä parhaiten. Kuorossa usein kertomus tiivistyy ja toistuu, ja se palvelee kertomuksia tai näkökulmia, jotka ovat hajallaan. Harjoituta näyttelijöitä fyysiseen yhdessä tekemiseen erilaisilla peili- ja kalaparviharjoitteilla, joissa perimmäinen idea on löytää yhteinen liike. Painota sitä, että kuoro ei kuitenkaan ole täysin yhtenäisessä liikkeessä toimiva, vaan elävä ja dynaaminen kuoro. 

Muusikolle:[]

Joskus kuoroa voi tukea musiikilla. Harjoitelkaa ryhmänne kanssa kuoron tekemistä musiikilla ja ilman, ja tutki, millainen musiikki tukee kuoroa. Musiikki on sen verran vahva elementti, että hyvin vahva soitto saattaa häiritä kuorossa näyttelijöiden keskinäistä yhteyttä.

Advertisement