FANDOM


Tarina on tekniikka, jota käytetään yleensä esityksen loppuvaiheessa. Tarinassa kertojan pitkät tarinat siirretään lavalle, ja kertoja saa roolittaa näyttelijät haluamiinsa rooleihin, jotka ovat tarinassa mukana. Tärkeää on, että tarinat ovat sellaisia, joissa kertoja on itse mukana, eivät mitä tahansa tarinoita, joita on kuullut.

Tekniikan kulku:

Esitykseen sisältyy yleensä osio, jossa pääsee keskustelemaan vieruskaverin kanssa esityksestä heränneistä tarinoista. Tämän keskustelun jälkeen ohjaaja kysyy, haluaisiko joku nähdä oman tarinansa lavalla. Kun joku viittaa, kutsuu ohjaaja tämän kertojan tuoliin viereensä. Ohjaaja haastattelee kertojaa, kyselee, minkä ikäinen päähenkilö oli, kun tarina tapahtui, mistä se alkaa, mitä siinä tapahtuu ja mihin siinä loppuu. Kysymyksillä on tarkoitus auttaa päähenkilöä sekä jäsentämään että muodostamaan tarinansa. Hyvin alussa yleensä roolitetaan päähenkilö. Ohjaaja kysyy, kuka voisi esittää kertojaa. Kun näyttelijä on valittu, hän joko nousee seisomaan (parempi) tai vetää tuoliaan vähän eteenpäin merkiksi siitä, että hänet on valittu. Tämän jälkeen ohjaaja pyytää kertojaa vähän kertomaan itsestään tässä tarinassa. Kun tarina etenee ja tulee uusia henkilöitä, heidät myös roolitetaan. On hyvä roolittaa ensin, ja sitten kysellä, millainen hahmo on kyseessä. Näin välttää tilanteen, jossa joku näyttelijä henkilöidään jo valmiiksi inhottavaan rooliin. Ohjaajan tehtävä on pitää tarina kasassa ja jos se ei tule päätökseen, auttaa kertojaa siinä, esimerkiksi kysymällä, miten tarina päättyy. Ohjaaja voi nimetä tarinan tai vaihtoehtoisesti antaa kertojan nimetä tarinan. Sen jälkeen se katsotaan ("Nähdään [nimi tähän] tarina siitä, kuinka isä oli kuitenkin oikeassa. Katsotaan."

Muusikko alkaa soittaa tarinaan sopivaa musiikkia. Näyttelijät kävelevät ensin etukäteen sovittuun kulmaan lavasta. Jos ryhmällä on kankaita käytössä, kävellään kankaiden luokse. Sen jälkeen näyttelijät asettuvat yksitellen alkukuvaan stilliin. Kun kaikki ovat kuvassa, näyttelijät voivat aloittaa. Tarinassa on tarkoitus improvisoida sillä materiaalilla, mitä kertoja on kertonut. Siihen voi tuoda eri tasoja, esim. myyttistä tasoa tai yhteiskunnallista tasoa, unia, mutta on tärkeää, että jokainen näyttelijä pohtii, mistä tarina kertoo, ja että tarinan ydin tulee näkyväksi. Parhaat tarinaesitykset eivät ole yleensä kronologisia esityksiä, joissa kertojan tarina esitetään sanasta sanaan, vaan sinne saadaan jotain uutta, jotain lisäarvoa. On tärkeää kuitenkin muistaa hienovaraisuus eikä ylitulkita kertojan tarinaa vetämällä mutkia suoraksi. Kun tarina saadaan vietyä loppuun, se palautetaan kertojalle katseella.

Muistettavaa tekniikasta:

Näyttelijälle:

  • Yritä kuunnella tarinaa tarkasti ja miettiä, mistä se kertoo, mikä sen ydin on.
  • Päähenkilö EI yksin vie tarinaa eteenpäin. Elämässä asiat usein tapahtuvat meille, ja muiden kuin päähenkilön näyttelijöiden tehtävä on auttaa päähenkilöä luomalla tilanteita ja kohtauksia, joihin hänen on hyvä ja helppo reagoida.
  • Muista, että lavalla on vain yksi valokeila kerrallaan. Jos kaksi kohtausta on menossa samalla volyymillä eri puolilla lavaa, kumpaakin on vaikea seurata.
  • Ole valmis luopumaan omista huippuideoistasi, jos ne eivät palvele sitä, mitä lavalla on jo syntynyt. Ole avoin vuorovaikutukselle muiden näyttelijöiden kanssa ja sille, mitä he tuottavat.
  • Anna tilaa.

Ohjaajalle:

  • Kun haastattelet, kysy olennaisia asioita. Kysymysten on tarkoitus auttaa, ei hämmentää kertojaa.
  • Pidä huoli haastellessasi, että kehosi ja katseesi eivät ole vain kertojaa päin. Näin vältät illuusion yksityisestä haastattelusta, jossa kertoja kertoo asioita, joita ei olisi valmis ryhmässä jakamaan.
  • Jos kertoja rönsyilee paljon, ota tilanne haltuun kysymällä kysymyksiä väliin.
  • Älä tulkitse kertojaa liikaa kertojalle. On kamalan näköistä, jos ohjaaja kertoo tarinaa kertojan puolesta.

Muusikolle:

  • Saat tuottaa musiikkia ja ääniä läpi tarinan. Muusikko luo tunnelmia, toimii dramaturgina ja yhtenä näyttelijöistä. Tarinassa musiikki on keskeistä.
  • Jos ryhmä ei tunnu itse löytävän hyvää hetkeä lopettaa, muusikko voi auttaa antamalla selkeän merkin.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.